Mika Suvanto

Olen suhteellisen tavallinen keski-ikää kohti kulkeva suomalainen mies
pirkanmaalta Pirkkalasta eli aivan Tampereen kyljestä.
Yllättäen noin 5 vuotta sitten löysi kameran ja sitä kautta aivan
uuden maailman.

Viimeisen 3-4 vuotta olen painottanut valokuvaamisen enemmän ihmisiin,
toki sivussa tullut paljon muutakin kuvattua ja opeteltua.
Mä en osaa piirtää, en maalata, en soittaa mitään instrumenttia enkä
laulaa joten oli itsestään selvää että minun pitää opetella
valokuvaamista.

Oma tyylini valokuvata silloin kun saan vapaat kädet on jotain
kaunista, mistä saa jotain epärealistisen siistiä loppujen lopuksi.
Rakastan kuvata ylipäänsä kaikkea, mutta lähinnä sydäntä on fantasia,
steampunk, cyberpunk sekä elokuvien inspiroimat valokuvat.
Yleensä kun saan vapaat käden valokuvien toteuttamiselle, yritän tehdä
kuvan mikä leikittelee vähän totuuden ja mahdottomuuden välimaastossa.

Ei ole edes kovinkaan harvinaista että saatan kuluttaa todella monta
tuntia yhtä kuvaa viimeistellessä, ja joka kerta pelkään sen jälkeen
että lopetinko sittenkin kuvan tekemisen vielä hieman kesken.
Parasta kuitenkin valokuvaamisessa on mahdollisuus haastaa itsensä
joka kerta tekemään vielä enemmän.

T. Mika Suvanto